VINKIT HALLOWEEN JUHLIIN

Vinkit Halloween juhliin olisi varmasti kannattanut jakaa jo aikaisemmin tälläviikolla, mutta jotenkin tämä tuli mulla vasta nyt mieleen! Eiköhän tästä ehdi napata vielä vinkit viikonlopun bileisiin ja toisaalta kyllähän sitä Halloweenia vietetään myös viikon päästä olevana viikonloppuna. Viime vuonna mä järjestin meidän tuparit Halloween teemalla, mutta tänä vuonna valitettavasti Halloween juhlat jäävät sivusuun muutaman seikan takia. Tässä kuitenkin muutama vinkki teille!

Panosta ruokaan 

halloweenruoka muffinit nakit luurankokarkit
Mun mielestä ruokaan kannattaa panostaa, etenkin Halloween teemaisissa juhlissa. Vältyt liialliselta koristelulta, kun panostaa ruuan ulkonäköön. Kaupat ovat tähän aikaan vuodesta täynnä kauhuaiheisia karkkeja mm. Draculan hampaita, pääkallokarkkeja ja jopa hauta-auto salmiakkiruutuja. Nämäkin ovat kaikki samoja vanhoja klassikkokarkkeja, jotka ovat vain Halloweeniksi saaneet uuden muodon, joten suurinosa varmasti tykkää näistä. Suosittelen myös leipomaan itse, sillä Halloweeninä ei niinkään ole väliä miltä se ruoka/leivonnainen näyttää. Oikeastaan mitä rumempi, sitä kammottavampi! Fingerfoodia kannattaa olla paljon ja ainakin itse olen huomannut useammissakin pippaloissa, että suolainen menee paremmin kuin makea. Hyviä tarjoiluvaihtoehtoja ovat mm. nakit, jotka on kieritetty lehtitaikinaan, itsetehdyt täytteet kolmioleipiin, muffinsit ja vaikka juustotarjotin!

Juomapuoli

boolijutut veriruiskudhotit halloweenbooli
Myös ne tarjoiltavat juomat kannattavat olla teemaan liittyviä. Vaihtoehdoksi voi laittaa joko alkoholia tai alkoholitonta riippuen tietenkin ihan susta itsestä ja vieraista. Boolin väri kannattaa miettiä ja esimerkiksi vihreä booli tuo mieleen liman ja punainen taas veren. Boolikulhoon voi laittaa kelluvia silmämunia, joita saa naamiaiskaupoista ja esimerkiksi täyttää kumihanskan vedellä ja jäädyttää se käden malliseksi jääpalaksi. Jos taas haluaa makeaa boolia, voi sinne heittää erivärisiä karkkimatoja. Hauskan idean shotteihin saat apteeksista saataviin ruiskuihin lisäämällä sinne jotain punaista, jolloin ne ovat kuin veriruiskuja. Tässäkin vain mielikuvitus on rajana!

Kammottava koristelu

olkkariseitti lepakko seittiruoka kynttiläjuttu vessaveri
Koristelu yleensä maksaa tosi paljon, mutta esimerkiksi voi ostaa mustaa kartonkia ja leikata siitä lepakoita ympäri seiniä. Elokuvaseitti ja leikki hämähäkit ovat suht. halpoja, joten niitä kannattaa ripotella ympäriinsä. Pihalta voi kerätä paljaita oksia ja laittaa seittiä niihin. Mä oon itse käyttänyt myös tekoverta esimerkiksi kylppärissä, kun se lähtee helposti kaakeleista pois, mutta kannattaa olla varovainen saumojen kanssa. Väreinä kannattaa suosia etenkin Halloweenin värejä mustaa ja oranssia. Kynttilät sopivat teemaan paremmin kuin hyvin ja valkoisiin kynttilöihin voi valuttaa punaisesta kynttilästä "verijanoja" tuomaan kauhun tunnelmaa. 

Pukeutuminen

kissajaprinsessa halloweenasu kissanainen
Halloween bileisiin suosittelen pukukoodia. Juhlista tulee hetkessä hauskemmat, kun vieraat ovat puketuneet teeman mukaisesti. Viime vuonna meidän kodista löytyi niin prinsessaa, kuollutta tyttöä, screamia, Punisheria ja pirua. Kannattaa sanoa vieraille, jos on arka pukeutumisen suhteen, että jotkut kivat korvatkin riittävät. Se on tylsää jos saapuu yksikin vieras, joka ei ole pukeutunut Halloweenin mukaisesti.

Tässä oli mun vinkit halloween juhliin tälläkertaa. Toivottavasti näistä oli apua teille, jotka edelleen mietitte omia juhlianne. Kannattaa muuten tsekata Viivin blogi, jos halloweenin hahmoideat ovat hukassa, sillä hänellä on menossa Halloween Week blogissaan.

12 kommenttia

  1. Tosi hyviä vinkkejä! Mun mielestä teemajuhlien suunnittelu on paljon hauskempaa, kun voi keksiä kaikkia jänniä pieniä yksityiskohtia kuten sulla nuo juomaruiskut :) Tuo sun viime vuoden halloween asu on kyllä kaunis ♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane! Teemajuhlia on kyllä ihana suunnitella, kun kaikkea hauskaa voi keksiä ja halloweenkin on semmoinen juhla, jossa vain mielikuvitus on rajana. <3

      Poista
  2. Ihania vinkkejä! <3 Mä oon järjestänyt monena vuonna halloweenbileet, mutta tänä vuonna menen sitten kaverin luo juhlimaan (tänään). Ihanan mielikuvituksellinen juhla joka tapauksessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon monena vuonna putkeen joko järjestänyt tai ollut jonkun järkkäämissä juhlissa, mutta tänä vuonna jäi valitettavasti välistä osasyynä tuo koira. :D

      Poista
  3. Kivoja vinkkejä! Noi ruiskut oli loistava idea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo ja se oli hauskan näköstä kun porukka imi niitä:D

      Poista
  4. Olipa kiva postaus, hyviä vinkkejä :) Noita nakkimuumioita ajattelin itsekin tehdä ensi lauantain halloweenjuhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oli hyviä juttuja! Joo nakkimuumiot on kyllä parhaat!:)

      Poista
  5. Kivoja vinkkejä :) Ja niin siistin näköiset nuo juhlat! Mä haluaisin kyllä joskus Halloween juhliin, olis niin hauska päästä pukeutumaan! No ehkä mäkin joskus pääsen haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä vielä Niina tuut pääsemään! Pukeutuminen on kyllä hauskaa, mutta harmittavaa, että suomalaiset on niin nöösejä sen suhteen :D

      Poista
  6. Ihan mahtavia vinkkejä, ja siis superhienot juhlat olet järkännyt! ♥ Mä en ole ikinä ollut missään kunnollisissa halloween-juhlissa, mutta jos joskus tulee tilaisuus sellaiset järkätä, niin tästä saisi kyllä mahtavaa inspistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan älyttömästi! Suosittelen kyllä järkkäämään! Suunnittelu ja koristelu ja kaikki on kyllä ihan parasta noissa <3

      Poista

jokainen sana on tärkeä♥

Banneri tuli ulkoasun mukana, joten en tiedä siitä sen enempää.