UUDEN KODIN SISUSTUSHAAVEITA

Eli ihan muutama päivä enään ja päästään muuttamaan meidän uuteen kotiin, josta oonkin vihjaillu jo muutamaan kertaan blogin, että Youtuben puolella. Mulla tää tulee olemaan viides oma vuokrakämppä johon muutan, joten aika hyvin löytyy jo sisustusjuttuja, huonekaluja ja kaikkea pikkuista mitä asuntoihin tarvii. Uus on kuitenkin aina uus ja uuteen kotiin tekee aina sisustushaaveita.

SISUSTUSHAAVEITA


Uuteen kotiin tekee mieli tehdä uusia hankintoja. Uus on aina kuitenkin uus!

Muutamia juttuja tosin on oikeasti mitä tarvisi esim. kun täällä vanhassa asunnossa on noi intergroidut kattovalot eteisessä ja keittiössä niin meillä ei enään ole jäljellä kuin kaksi kattolamppua, joten tulevaan täytyy hankkia pari vielä lisää. Neliöitä ja tilaa uuteen asuntoon tulee lisää ja asunnon lattia on aika kamala, joten mattoja täytyy hankkia ja paljon! Ikkunoitakin tulee lisää, joten verhojen tarve kasvaa.

Mun koristetyynyt ja niiden päälliset ovat valitettavasti nähneet jo viimeiset päivänsä, joten ehdottomasti uusia sisätyynyjä sekä päällisiä tarvitsee. Bamse on myös sotkenut kuolallaan ja muilla eritteillään mun kaikki ihanat pehmoset viltit, joten niillekkin on tarvetta. Mä vietän kuitenkin illat useasti sohvalla Netflixin ääressä ja lämpöseen vilttiin on ihana käpertyä.

Ja onhan se pakko myöntää, että sitä on kyllästynyt sisustukseensa täysin. Mun tekisi mieli tälläkertaa laittaa sisustus ihan kokonaan uusiksi ja heittää kaikki vanha meneen! Onneksi lasinen sohvapöytä lähti uuteen parempaan kotiin ja tilalle tulee mun pitkäaikainen haave sohvapöytä.

Tekeekö muutossa mieli aina vetää kaikki ihan uusiks? Millaisia sisustushaaveita sulta löytyy?

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

12 kommenttia

  1. Kuulostaa hyvältä <3 Tuollaiseen karvavilttiin olisi kyllä kiva käpertyä sohvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuulostaa hyvältä. Älä muuta sano, tommonen karvaviltti sohvalla olisi ihana <3

      Poista
  2. Ostin juuri oman asunnon ja sisustuskuume on kauhea, mutta toistaseks sille ei mitään voi kun laitan asunnon eka vuokralle. Sisustaminen on kyllä niin kivaa! Muakin ovat houkuttaneet tuollaiset lamput joissa se itse lamppu on tosi iso ja pyöreä. Myös nuo harmaat verhot ovat tosi kivan sävyiset! Onnea uuteen asuntoon, jään odottelemaan miltä siellä tulee näyttämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, että varmasti kamala tunne, kun et pääse sisustamaan ihan ikiomaa asuntoasi vielä! Sisustaminen on kyllä ihanaa, mutta rahaa ja aikaa vievä juttu. Kiitos paljon ja kiva kuulla, että sua kiinnostaa sitten lopputulos :)

      Poista
  3. Paljon kaikkia ihania juttuja kollaasissa! Mulla oikeastaan ei tule ikinä semmoista kaikki uusiksi -fiilistä, vaan muutoksia tulee tehtyä pikkuhiljaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! Mullakaan ei ennen, mutta nyt on semmonen tunne. Esim. makkarin lipasto on jo 8 vuotta vanha ja tv-tasokin jo ajalta kun se vasta saapui Jyskiin. :D

      Poista
  4. Mä jotenkin niin voin samaistua! :D Me muutettiin hetki sitten ja kyllä paljon ostettiin uutta, koska osa oli jo ihan kuluneita ja uuteen kotiin haluaa kaikkea uutta :) Enpä oo ennen välittänyt sisustamisesta, nyt oon ihan hullaantunut siihen :D Ihania juttuja tässä, voisin ottaa kaikki meidänkin kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että en oo ainut! :D Kyllä uuden haluaa aina tuntuvankin uudelta :) En mäkään joskus aikaisemmin ennenkuin äidin luota pois muutin niin välittänyt sisustuksesta ollenkaan, mutta nykyyään ihan hulluna siihen. Kiva, että kollaasin tuotteet miellytti sua <3

      Poista
  5. Mä niin tykkään näist sun sisustusjutuista, kun sul on niin selkee se visio mistä tykkäät :D Versus sit ite kun ei oo mitään selkeetä sisustussuunnitelmaa! Ihania juttui nää kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nää sisustusjutut on sun mieleen. Näitä on nyt tässä lähiaikoina meinaan tulossa vaikka kuinka paljon muuton ansiosta! :D

      Poista
  6. Ihania juttuja😍 ja joo, mullakin muuttassa tulee aina se fiilis, että haluan heittää koko sisustuksenkin uusiksi hahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Elli<3 Kiva kuulla, etten oo ainut :D

      Poista

jokainen sana on tärkeä♥

Banneri tuli ulkoasun mukana, joten en tiedä siitä sen enempää.