AFTER SCHOOL

kouluasu2 kouluasu Ihanaa alkavaa viikonloppua! 
Mä oon siis aivan poikki tästä viikosta. Puoleentoista vuoteen en kuitenkaan ole koulun penkillä joutunut istumaan ja nyt yhtäkkiä koko viikko tullut paljon mulle tietämätöntä asiaa päivittäin sekä herätykset ovat paljon aikasemmin mitä silloin kun kävin töissä lähellä.

Koulun käynti on kuitenkin ollut älyttömän ihanaa. Mä oon myös jo nyt tässä ajassa tutustunut omiin luokkalaisiin todella hyvin ja meillä on aivan mahti porukka kasassa opiskelemassa liiketaloutta! Tosin nyt sitten loppuvuoteen mennessä ryhmä hajotetaan ja aletaan mennä omille poluillemme. Mä oon jo valinnut oman polkuni ja omat osa-alueeni joita tulen tämän vuoden aikana opiskelemaan. Myös marraskuussa tuleva työssäoppipaikka on tiedossa jo, pitäkää kuitenkin peukkuja, että pääsen juuri sinne!

Vaikka tämä nyt onkin jo melko aikaista sanoa, niin jos hyvä säkä käy, mä lähden ensi kesän lopussa/syksyn alussa Italiaan vaihtoon kuukaudeksi! Vitsit kuinka jännä ja ihana kouluvuosi tästä on tulossakaan.
kouluasu4 kouluasu3


Palataan kuitenkin kouluun ja mun opiskeluihin vähän myöhemmin, kun tutkintoni etenee ja kaikki on hieman selvempää. Halusin tulla kuitenkin kirjoittamaan vähän mun ensimmäisen viikon fiiliksiä ja jakamaan nämä tiistain asukuvat. 

Sekin on jotenkin hassua kuinka tuonne kouluun voi huoletta meikata ja pukeutua siististi, kun taas autoalalla opiskellessani meikkaus oli turhaa, koska naama oli kuitenkin öljyssä ja kurassa ja työhaalareiden alla halusi pitää mahdollisimman mukavia vaatteita kuten kolitsihousuja ja ohutta hupparia tai löysää toppia.

Nyt kuitenkin päiväunien aika, heippa!

11 kommenttia

  1. Toi takki on super kiva!♥ Tsemppiä arkeen ja toivottavasti nähdään pian Inksu :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi takki on kyllä yks munkin lemppareita. Kiitos Jenna ja toivottavasti nähdäänkin <3

      Poista
  2. Kivan näköinen asukokonaisuus! Kiinnitin heti huomiota noihin sun korvakoruihin, ne on jotenkin niin ihanat! :) Takkikin on aika pähee, ihana piristys muuten niin tummassa asussa.

    Tsemppiä opintojen kanssa! Toivottavasti pääset sinne Italiaan :) Mun piti lukion kakkosella lähteä Italiaan vaihtoon, mutta se jäi aikalailla vain ajatuksen tasolle... Se kieli on niin ihana ja helppo, pidän peukkuja, että kaikki onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihan älyttömän ihana ja piristävä kommentti. Noi korvikset on lainassa mun parhaalta ystävältä ja ne kyllä ovatkin todella upeat.

      Niimpä, toivottavasti pääsen.. Jännittää koko matka jo nytten! :D

      Poista
  3. Pidän peukkuja ! :P Tosi kiva homma, että on lähteny rullaan koulujutut ! :)<3

    VastaaPoista
  4. Koulunpenkille paluu väsyttää kyllä kummasti, mutta onneksi olet kerennyt nauttimaan uuden porukan muotoutumisesta ja innostunut opinnoista :) Ja tuo Italia kuulostaa älyttömän upealle kokemukselle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo koulu on kyllä puuduttavampaa kuin työt, mutta kyllä tän vuoden jaksaa! ;)

      Poista
  5. Moikka! =) löysin vasta äskettäin siun blogin, ja kun huomasin tuon siun esittelytekstin jossa luki että tykkäät autoista, olin tosi ihmeissäni, ja ajattelin aluksi että taas näitä tyttöjä, ketkä ei tiedä autoista mitään muuta kun missä on ratti ja pyörät :D oon tosi naisellinen itse ja tykkään hirmusesti lukea blogeja, sekä kirjoitan itse välillä, joten miusta on tosi kiva että joku muukin, kuka kirjoittaa blogia tykkää autoista ♥_♥. Oon siis ite käynyt myös autoalan ja valmistuin tänä keväänä. Saanko kysyä minkä takia et jatkanut autojen parissa ammattia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi olipa ihana ja piristävä kommentti! Mä tiedän itse montakin naisellista ja muotia seuraavaa ihmistä ketkä rakastavat autoja, hah. Onnea valmistumisesta sulle!

      Mulle noi autojutut on toiminut enemmänkin nykypäivänä harrastuksena. Alana on mielenkiintoinen, mutta ei kiitos sitä työnä tehtyä. Mä oon muutenkin tosi merkkikohtanen henkilö ja haluan tehdä paljon kaikkea muuta kuin jossain esimerkiksi huoltamossa määräaikaishuoltoja liukuhihnana. On siinä paljon muutakin, mutta en oikein osaa selittää fiiliksiäni sen suhteen. Harrastuksena siis rakastan kylläkin, mutta ammattina jota voisin työkseni tehdä, kiinnostaa kaupan ala paljon enemmän. Tosin niiden yhdistäminenkin voisi olla mielenkiintoinen valinta mulle.

      Poista
  6. Onks tää asu ihan oikeesti jollain tavalla siisti tai tyylikäs? ;DD

    VastaaPoista

jokainen sana on tärkeä♥

Banneri tuli ulkoasun mukana, joten en tiedä siitä sen enempää.