Inttileskenä


IMG_0669 Joo elikkäs aion vihdoista viimein toteuttaa tän alkuvuodesta paljon puhutun ja halutun postauksen, elikkä fiiliksiä mun inttileski ajasta sun muuta. Monet mun lukijoista varmaan tietääkin, että tää on jo mun toinen kerta sotaleskenä. Mä ensin luulin, että tää tulee olemaan nyt sata kertaa helpompaa, kun sen on jo kerran kokenut, mutta ei. Tämä on ollut todella paljon pahempi, mutta sanotaanko näin että johtuu varmaan siitä, että on terve suhde alla ja edellisen kerran olin helpottunut kun pääsin olemaan yksin, kun taas tälläkertaa ihan toisin päin.

Vesku lähti siis tämän vuoden ensimmäisessä erässä, eli Tammikuun neljäs päivä Säkylään. Se ensimmäinen päivä oli ihan hassu. Ei sitä edes tajunnut, että toinen lähti eikä tuukkaan takaisin kotiin yöksi. Oltiin totuttu kuitenkin siihen, että viimeiset kolme kuukautta hän oli mun luona majaillut, lukuunottammatta kolmea yötä kun ei vierekkäin oltu. Noh se päivä ja yö meni siinä. Laitettiin vähän viestiä, einyt mitenkään kamalasti. Ei meistä sitä kumpikaan ollut ymmärtänyt, että nyt ei sitten nähä viikkoon ennen vierailu päivää ja kahteen viikkoon ei tulla nukkumaan vierekkäin. Pari yötä meni.. se oli oikeastaan ihan hauskaa olla ilman toista. Itkua ei ollut tullut kertaakaan ja ajattelin, että tästä tulee helppoa ja menee nopeasti aika.
Heti ensimmäisellä viikolla Vesku kävi lääkärilläkin intissä ja sai itselleen B-paperit, elikkä helpotetun asepalveluksen kaikenmaailman vaivojensa takia. Tää myös helpotti ja ehkä tän takia myös ei ollut paha olla, sillä B-miehillä aina melkeinpä varma puoli vuotta.
IMG_0646
Viikonloppu alkoi lähestyä ja pikkuhiljaa sitä alkoi tuntemaan ikävää enemmän ja enemmän. Muutaman kyynelen taisin tirauttaa loppuviikosta, mutta ei se ollut paha, ei ollenkaan. Launtai-ilta oli jännittävä. Seuraavana päivänä vihdoinkin näkisin poikaystävän ensimmäistä kertaa viikkoon. Se olo oli ihan outo, ihan niinkuin ensimmäisinä päivinä, kun ei vielä oltu kunnolla tutustuttu. Okei, en varmaan sillonkaan jännittäny niin paljoa. No se vierailu päivä sitten tuli ja meni ja siitä seurasi ensimmäiset lomat viikon päästä. Vesku oli tuurilla sitten joutunut sellaiseen komppaniaa, joka oli alokaskaudella kaikkein eniten kiinni. Mun oli siis p-kaudella aivan turha toivoa, että hän olisi tullut kotiin kahtena kertaa peräkkäin.

Mulla meni varmaan kuukausi ennenkuin se ikävä alkoi tulla musta läpi. Itkemistä alkoi olla pitkän päivää. Uni ei tullut ilman toista, kokoajan suoraansanoen vitutti ja hermo oli kireellä. Silloin tällöin jätin ruokaakin syömättä ihan vaan koska ärsytti(ja ihankuin se olisi muka auttanut saamaan Veskun kotiin).

Alkuun ja itseasiassa edelleen joitakin asioita tekee ns. "tottumuksen takia" niinkuin tekisi kaksin/kahdelle. Sängyssä nukkuminen on edelleen sitä, että pysyn omalla puolellani ja Veskun puolen peitto ja tyynyt on vielä edelleen aamulla nätisti viikattuna vieressä. Alkuun ruuan teko oli haastavaa, sillä sitä tuli tehtyä aina aivan liikaa ja loppuviikosta se ruoka lensi roskiin, joka tottakai harmitti. Sanotaan näin, että välillä saatoin vahingossa myös kattaa pöydän kahdelle. Kaupassa käyminen yksin oli myös outoa ja siellä tuli mietittyä, että mitäköhän se toinen haluaa kotiin ennenkuin tajusi, että perkule mähän oon yksin kotona. Kaikkee sitä tuli tehtyä ja siis välillä tuli jopa aikataulutettua arkipäivät sillätavalla, että hyväkun en sanonut kavereilleni, että "meillä ei voi olla myöhään tai en voi olla myöhään pihalla, koska Vesku menee seiskaan aamulla töihin".
IMG_0659
Tätä kaikkea on muuten paljon helpottanut facebookin oma inttileski ryhmä, jonka kautta luotiin yhteinen ryhmä watsappiin "swägylä" ja sitä kautta on ollut helppo avautua niille kellä on samanlainen tilanne. On myös ollut huippua saada tutustua sitä kautta jengiin, sillä uudet kaverisuhteet ovat aina kivoja. Aion kyllä kertoa tästä ryhmästä ja kaikesta muusta mikä mua on auttanut, niin toisessa postauksessa, jonka tosin teen varmaan vasta seuraavaa erää varten kesällä.

Helmikuun yli puolenvälin olikin sitten sotilasvala. Vesku nimettiin jääkäriksi. Perus puolustuvoimien perseilyn takia, ei hänen komppaniansa sitten saanutkaan vielä tietää mihin hommiin joutuu ja kauanko siellä olee. Kuumottelutaso oli aika korkeella, sillä siellä oltiin puhuttu kuinka hän soveltuisi johtaja koulutukseen yms. Kyllä mä sen alkuun heti tiesinkin, että Vesku on hyvä kaikissa inttihommissa ja auktoriteetti riittäisi johtamaan. Hän tiesi sen myös itse, mutta ei halunnut. Myöhemmin selvisi, etät mä olin se syy siihen haluamiseen ja alkoi omatunto painaa niskaa, sillä enhän mä mitään estänyt enkä halunnutkaan estää. Viikko valan jälkeen oli paikka ja aika jo tiedossa. Puolivuotta komennusmiehen hommissa, elikkä kyseessä siis puolustusvoimien varmaan rennoimmat hommat. Mikäs siinä päivystäessä varuskuntasairaalan tiskillä vastaten välillä puhelimeen ja näppäillen puhelinta ja munia, haha. Kotiutuminen 16.6 ja lomat lisäänty huomattavasti. Tämä on helpottanut oloa, kun tietää, että saa kullan kotiin lähes joka viikonloppu ja päivittäin tulee puhuttua kahta tuntia yhteensä puhelimessa tai facebookin livessä.

Tj näyttää nyt jo helposti yli puolenvälin. Onko helpotusta näkymässä? No ei todellakaan. Tuntuu, että tästä on tulossa kokoajan vaikeampaa ja vaikeampaa. En tiedä sitten miksi. Johtuu varmaan siitä, kun kavereita en enään näe niin paljoa ja vietän enemmän aikaa yksin. Toisaalta myös mitä lähemmäksi Tj 0 mennään niin sitä enemmän sitä odottaa ja aika alkaa kulua tuskallisen hitaasti. Kokoajan luodaan myös enemmän ja enemmän suunnitelmia intin jälkeiselle elämälle ja mitään ei millään jaksaisi odottaa. Ikävä on ainakin mullaa loppua kohden kasvanut enemmän ja enemmän.
IMG_0652
No ompahan tässä ainakin omaa aikaa ollut jos ei muuta. Kuitenkin kun hän täällä minun luonani melkeinpä asuu ja syksyllä suunnitelmissa yhteinen koti niin ainakin tässä vielä hetken saa olla mukamas yksin rauhassa. Sitä yhteistä aikaa on myös tottakai alkanut arvostaa enemmän ja ollaan huomattu yhdessä, että aina ei tarvitse tehdä jotai tai mennä jonnekkin vaan voidaan vaan olla koko päivä sängyssä hipsutellen toisiamme. Tottakai myös tunteet toisiamme kohti on kasvanut ihan älyttömän paljon ja ollaan vahvistuttu pariskuntana. Mut eikse niin mee, että jos inttiajan kestää niin kestää kaikki? vink vink.

Kyllä on silti pakkoa sanoa, että on tämä koko armeija-aika kiristänyt pantaa molemissa päissä. Riitoja meillä ei ennen inttiä ollut. No okei ei meillä nyttenkään periatteessa, mutta sanaharkkaa tulee turhan useesti ja sellasta viesteillä ja puhelimessa nälvimistä. Vesku on myös alkanut mököttään, vaikka luulin, että se on joku naisten juttu, haha. Ei, mutta tosi pientä tääkin on, mutta huomaa että omalla tavallaan intti vaikuttaa myös tähän asiaan.

Poikaystävällä on kuitenkin tottakai ollut kymmenen kertaa vaikeampaa kuin minulla, sillä hän siellä intissä joutuu olemaan sen lisäksi, että ei mun kanssa voi olla. Tässä postauksessa nyt vain käsiteltiinkin mun fiiliksiä ja mun tunteita tähän asiaan. Onneksi hän on ruvennut asennoitumaan mun tsemppauksien ja helppojen hommien takia tohon puolustusvoimatouhuun vähän iloisemmin mielin, niin ei sekään enään nii pahalta tunnu. Koko inttihän on aikalailla asenteesta kiinni.

IMG_0666 Onko teillä jotain kysyttävää? Jos on jotain mihin haluatte selvennystä/lisätietoa tai jotai mitä en tässä kertonut niin kysykää ihmeessä tähän postaukseen. Voisin vastailla vaikka niihin videolla.

Pics by Veera

20 kommenttia

  1. Tää on niin mahtava postaus!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos Jenna! Tätä oli kyllä niin kiva toteuttaakkin :D<3

      Poista
  2. Ihania kuvia susta! <3 Mä voin vaan kuvitella miten vaikeaa on olla erossa rakkastaan :( Mun poikaystävä oli onneksi käynyt intin ennen kuin tavattiin.. En tiedä miten olisin selvinnyt. Oot tosi hyvin osannut kertoa sun fiiliksistä ja helpottavaa kun on muita samassa tilassa olevia, toi ei oo helppoo, mutta onneksi ohimenevä vaihe :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä selviää. Kuitenkin nähdään minimissään joka toinen viikonloppu eikä vasta intin jälkeen. Kiitos paljon<3

      Poista
  3. Ei se missään sodassa ole, kyllä se takasin sieltä tulee. Tekee hyvää olla vähän erossa, vahvistaa parisuhdetta ja siinä näkee onko suhde todella tarkoitettu kestämään :)

    Terveisin inttileski I/2011 365 ja hengissä ollaan, voisin millonvaan lähettää ton ukon uudestaan inttiin. Pari päivää sit hypin riemusta kun sille tuli kutsu kertausharjotuksiin. Musta se inttiaika oli ihanaa kun näki vaan viikonloppusin ja sitä näkemistä aina ootti ja kaikki oli ihanaa.
    Nyt kun ollaan naimisissa ja on lapsikin, niin suhde on melko tylsä jo ja samat rutiinit vaan pyörii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onneksi olekkaan. Itsehän olen kuitenkin sitä mieltä, että intin takia ei näe, että onko suhde tarkoitettu kestämään. Moni mun ystävistä ja itsekkin aikaisemmin ollaan kestetty inttiaika, mutta sen jälkeen on syntynyt kotona sellainen sota, että oksat pois.

      Haha ihana kommentti! :D<3 Itse vaan haluaisin sen arjen takaisin. Tykkään rutiineista. :)

      Poista
  4. Ai että, intti on sekä järkyttävän raskasta että samalla mahtavaa aikaa. Me alettiin poikaystäväni kanssa seurustelemaan n. kuukausi ennen intin alkua, ja puolella vuodella hän sieltä selvisikin onneksi. Kolmen viikon erot oli aina kauheimmat, mutta intti vahvisti suhdetta ihan kauheen paljon! Viime joulukuussa odotus päättyi. Omasta ajasta kannattaa tosiaan nauttia vaikka se välillä ikävältä tuntuukin! Tsemppiä sulle. <3

    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Veskukin selviää puolellavuodella ja kesäkuussa päättyy mun odotukset. Onse varmaan vaan niin mahtava fiilis sitten! Voi kiitos ihanasta kommentista<3

      Poista
  5. Hyvä postaus tää. Itellä ihan samoja fiiliksiä ollu ku seurusteltu reilu 4 vuotta ja aina tosi tiiviisti oltu ja viimiset puol vuotta oikeestaan asunu mun porukoitten luona niin oli kyl sillon tammikuussa vähä tottumista olee yksin ja kavereiden kanssa. En oo tiennykkään tollaset ryhmästä mutta pärjätty on ku joskus jotain valittanu kavereille. Onneks täälläki pääsee puolella vuodella et kesää odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!<3 Itellä taas ei tuntunut hyvältä toi kavereille valittaminen, kun ei ne ymmärrä sitä, jos ei ite oo samassa tilanteessa. Koin siis paremmaksi ton ryhmän. No ei meillä enään pitkä aika oo siihen, että saadaat kultit takasin<3

      Poista
  6. Oli kyllä kiva postaus! :) kiva kuulla muidenkin inttileskien fiiliksiä, terveisin inttileski I/2015! Meillä vaan kävi vähän surkeasti, kesällä muutettiin yhteen ja hermot meni niin että se suhde ei kauaa armeijan jälkeen kestänyt😂 Tsemppiä sulle ihan sikana, se yksinolo tekee hyvää ja kannattaa nauttia siitä, vielä joskus sitä vähän tulee ikävöimään😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ihan sikana!<3 Ja mulla kävi edellisessä suhteessa ihan samallailla, tosin asuttiin se koko inttiaikakin yhdessä ja oli siinä muutakin, mutta kuitenkin :D

      Poista
  7. Hyvä postaus 😊! Mun poikaystävä lähti nyt myös tammikuussa Säkylään, mut on vuoden miehenä ja nyt rukissa 3,5kk... Meillä kans niin paljon tulevaisuuden suunnitelmia, et tuntuu melkeempä ikuisuudelta tää aika. Enpäs oo tollasesta ryhmästä koskaan tiennytkää.😳 Olis kyllä mielenkiintosta kuunnella toistenkin ajatuksia tältä ajalta, kun kavereista ei kukaan ymmärrä jos niille valitan😂. Tsemppiä sulle vielä loppuun !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hei tsemppiä sulle kans kun joudut vuoden loppuun odotteleen.. Ton fb ryhmän lisäks meillä Säkyläläisillä on vielä watsappi ryhmä siis niin jos haluat siihen mukaan niin laita mulle facessa vaikka viestiä jos haluat mukaan siihen<3

      Poista
  8. Aikasemmin en uskaltanut edes ajatella mutta nyt heräsi mietinnät,että miun inttileskeys lähestyy uhkaavasti. Okei, siihe on 8kk vielä mutta päivät menee nykyää niin kamalan nopeesti. Ollaa oltu vuosi ja kaka kuukautta yhessä joista puolet asuttu saman katon alla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata turhaan ressata vielä asiasta, siihen on vielä monta aamua jäljellä ennenkuin sun miekkoses lähtee! :)

      Poista
  9. Todella hyvä postaus! Itse voin aikalailla samaistua, koska mun poikaystävä lähti 4.1.2016 kohti kajaania. Ekat kaksi päivää olin siskon luona ja siellä vaan itkin koko ajan. 4.1 poikaystävä soitti aamulla,kun oli ajamassa kohti kajaania, niin ei siitä puhelusta meinannut mitään tulla, kun minä vollotin.. Noh eka viikko meni illat itkiessä.:/ sitten tulikin juuri kotiväen päivä ja olo oli ihan oikeesti todella outo :D en osannutkaan puhua hänelle :D ja mahassa lensi perhoset, kun murun näin :3 no nyt on tiedossa että kotiutumis päivä on 15.12. Joten vuosi tässä itketään ja ikävöidään ja mietitään kuinka onnellinen olen,kun kesällä tulee kaukosuhdetta 3v <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla taas just niin, että ensimmäinen viikko oli ilman itkua ja surua, mutta vasta viimeaikoina olo pahentunut enemmän. Tsemppiä sulle<3

      Poista

jokainen sana on tärkeä♥

Banneri tuli ulkoasun mukana, joten en tiedä siitä sen enempää.