feelings

IMG_9412 tititiLupasinkin eilen, että tänään kirjoittelen teille kuulumisia ja niin mä teenkin. Mulla oli joulukuu todella kiireinen niinkuin siitä aikasemmin jo kerroinkin ja loppukuusta en ehtinyt ihan kamalasti blogiin postata yhtään mitään ja esimerkiksi asukuvien ottaminenkin suurimmaksi osaksi jäi, sillä eihän niitä joulukuussa otettu kun pari kappaletta. Mulla oli äidin synttäreiden valmistelua, papan synttärijuhlat ja iskällä Lahdessa käymistä sekä joulun valmisteluita ja lahjojen metsästystä. Ennen joulua käytiin myös poikaystävän ja parin kaverin kanssa ruotsin risteilylläkin ja heti joulun perään juhlin omia synttäreitä, tosin ne meni rennoissa merkeissä. 

Nyt mulla ei enään ole kiireitä ja vielä tämän viikon voin ihan rauhassa lomailla ja ensiviikolla alkaa taas mun työt. Itseasiassa veikkaampa, että blogiin taitaa tulla todella paljon kaikennäköistä, koska aikaa riittää sillä mä jäin eilen inttileskeksi(hyi mikä sana) ja kyllä mä olen taas sotaleski. Jos tästä suhteesta eroon niin ainakin tietää mitä ensitreffeillä ensimmäisenä kysyy "ootko käynyt jo intin" haha oompa hauska.

Kohta alkaa u20 finaaliottelu joten seuraavaksi katson sen. Tuijotin ennen tämän postauksen tekoa varmaan neljä jaksoa Gossip girliä ja sitä ennen kävin Jennan ja Veeran kanssa kahvilla. Ihanan rento päivä takana.

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Lauantaina taas kun mennään yhdessä säkylään<3

      Poista
  2. Ihanasti aurinko paistaa näiden kuvien taustalla! Hui, itselleni tulee vaan sormille kylmä katsoessa näitä kuvia, pakkasta näkyy kuitenkin pihalla olevan reilusti :D

    http://elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pakkasta oli kyllä vajaa 20 astettaa ja siks ei tossa pystynytkään montaa kuvaa nappaamaan ja joka kuvan välillä tuli vähän hypittyä x-hyppyjä :D

      Poista

jokainen sana on tärkeä♥

Banneri tuli ulkoasun mukana, joten en tiedä siitä sen enempää.